13.9.

     Maanantai-aamu. Klo 6:00 alkoi sataa. Tunnelma hilpeä. Satoi johonkin kymmeneen saakka, joten siitä voi arvata, että lähtökään ei ollut mikään aktiivisin. Liikkeellä olimme puolilta päivin.

Alku Moresveijohkalle sujui kohtalaisen hyvin, mutta jokilaakso ja ylityspaikan etsintä lannisti meidät ja lopulta jäimmekin yöpymään joen väärälle puolelle kuljettuamme sen vartta kolmisen kilometriä. Kun siis tarkoituksemme oli päästä joen länsipuolelle. Maasto oli hankalaa ja raskasta. Joki sinänsä oli hieno ja todellakin näkemisen arvoinen. Taas harmitti kameran rikkoutuminen - onneksi oli kurja keli, niin ei harmittanut niin paljoa. Joessa oli muutama upea koski/putouspaikka. Mutta tätähän tämä Kaldoaivi on. Suota, mättäikköä, risukkoa, epätasaista maastoa ja sääskiä! Vaikka syyskuu on jo pitkällä.

Itseasiassa luulimme jo kertaalleen päässeemme yli Moresveijohkasta, mutta se ilo oli ennen aikainen. Lähinnä siitä syystä ja toisaalta siksi, että kohdalle sattui varsin kelvollinen telttapaikka, luovutimme klo 18:00 asetetusta tavoitteesta 45 minuuttia.

On hämmästyttävää, että lämpötilat ovat samanlaisia kuin kesävaelluksillamme, tai jopa lämpimämpiä. Nytkin 12 astetta klo 19:10. Nukkumaan ysiltä.

6,5 km, hiiohei!


14.9.

     Seiskan herätys epäonnistui joten siirsimme sen kasiin. Lämpötila ainakin 10 astetta.

Moresveaijohkan (huomaa oikea kirjoitusasu) seutu oli kaiken kaikkiaan varsin upeaa. Siellä oli hienoja pieniä, mutta jyrkkiä harjunpalasia. Myös näkymät ylempää itäpuolen töyräältä olivat hienot.


Moresveaijohkan laaksoa pohjoiseen kännykkäkameralla kuvattuna.


Sama etelään.


Samoin Muorahisvarjavrin seuru oli hienoa ja jokilaakso myös ylempää. Ylipäätään yksi näteimpiä jokivarsia mitä vastaan on tullut. Muorahisvarjavrin kohdalta löytyi lopulta ylityspaikka. Jos joku näiden perusteella suunnittelee reissua, niin muistettakoon aina, että meidän mieleinen ylityspaikka on ns. laiskan miehen paikka, jossa yli pääsee vaelluskenkiä riisumatta.

Jatko siitä, eli Gavrulvaddalle kiipeäminen oli tylsää. Näin jälkiviisaana olisi kannattanut jäädä leiriytymään Gauruljävrelle hyvissä ajoin. Olisi keretty leiriytyä auringon vielä paistaessa ja lettujakin olisi ehditty paistaa. Nyt kuljimme Pulmankijoelle saakka. Jaakko kävi bongaamassa Junkersin.


Junkers.





Letut jäivät paistamatta myöhäisen ajankohdan ja sateen ripsautuksen takia. Huomisen suunnitelmista ei vielä tiedä. Tänään oli suurimmaksi osaksi hieno sää. Nähtiin kaksi joutsenta - vai oliko se eilen? Kaksi riekkoa ja ehkä hiiripöllö.

Matkaa teimme 16 km.


15.9.

     Heräsimme klo 8 sumun keskellä ja sitä sumua kesti sitten enemmän tai vähemmän koko päivän. Liikkeellä olimme sentään jo 9:45. Jatkoimme Pulmankijoen ylityspaikan etsimistä, mutta kun lopulta saavuimme järvelle ja joen suuhun, oli meidän pakko antaa periksi, riisua kengän jalasta ja kahlata. No, paikka oli helppo kuin mikä, vettä puolisääreen.

Siitä sitten kävelimme Adofin kammille, jossa oli 3 vaeltajaa tekemässä lähtöä. He tekivät lähtöä aina melkein yhteen saakka, jonka jälkeen me valloitimme kammin ja kuivattelimme siellä kamoja noin kai neljään saakka. Sumuinen Ylä-Pulmankijärvi näytti hienolta. Vastarantaa ei näkynyt ja joen suu aivan kuin leijui tyhjyydessä

Kävelimme sumuisia tuntureita pitkin Skalvejärvelle noin kuudeksi. Söimme ensin ruokaa ja sitten paistoimme lettuja. Päivän jälkiviisaus: olisi ollut fiksua syödä jo kammilla, kun siellä muutenkin tuhrattiin paikallaan.

Tästäpä pääsemmekin vaelluksen mottoon: "Toiset matkustava Tiibetiin oppimaan viisautta - toiset Kaldoaiviin oppimaan jälkiviisautta."

Eilen olisi ollut revontulia - Juuri sen jälkeen kun menin telttaan. Skalvejärven rannassa on muuten erikoinen "nystyrä". Ihan kuin tulvavalli.

Matkaa tällä vaelluksella ei kerry kovinkaan paljoa. Tänään 5,6 km. Eilen tosin tuli noin 16 km. 50 km pitäisi täyttyä, jotta tämä ei olisi retkeilyä vaan vaellus. Se on retken ja vaelluksen moraalinen rajapyykki.


16.9

     Yritän malttaa kirjoittaa tätä samalla kun revontulet loimuavat. Aloittivat jo yhdeksän jälkeen, vaikkei taivas ole edes kokonaan tummunut.

Aamu oli standardi: 8:00 herätys ja 10:00 liikkeelle. Sumussa aloitettiin, mutta eipä satanut. Kaldoaivin tunturi piilotteli sumussa ja vain välillä näyttäytyi osittain.

Arkkasjohjävren seutu oli tosi komeeta. Söimme siinä. Järvestä laskevassa purossa, jossa oli vettä ehkä 15 cm, polski 30-40 cm rautu tai parikin.

Alla-Kaldoaivilla alkoi tihuuttaa, lisäksi tuuli oli tietysti kovaa. Kun aloimme laskeutua kohti Galddašjohkan laaksoa, ilma alkoi selkenemään ja se muuttuikin parissa tunnissa sumusta ja sateesta aivan kirkkaaseen pilvettömään taivaaseen.

Jokilaakso on mahtavan upea. Useita kymmeniä metrejä syvässä ja noin 30m leveässä laaksossa luikertelee metrin levyinen joki. Joen kokoon nähden jokilaakso on jotenkin suuruudenhullu.

Löysimme hienon leiripaikan ylitettyämme joen kahdesti. Näimme 15 riekkoa. Illalla kaakaota juodessamme kuultiin riekon käkätystä lähistöltä. Mikä susihukkanen lie säikäyttänyt? Kirkas taivas viilensi ilmaa mukavasti. Kahdeksalta oli neljä astetta, puoli kymmeneltä kaksi ja yhdeltätoista yksi aste.

Matkaa jopa 15,7 km.


17.9.

     Herätys 8:30 ja umpisumu. Näkyvyys ehkä 40 m? Vastatöyrästä ei näy. Ei ollut yöllä pakkasta, taivas pilvistyi ja sen myötä lämpötila nousi.

Kymmeneen mennessä vastatörmä oli tullut näkyviin sentään ja pidimme sitä moraalisena enteenä nousta ylös. Aamupalan tekokin oli vähän myöhässä sumun takia.

Koska seuraavaksikin päiväksi oli luvattu sateista ja kurjaa ilmaa, kävelimme saman tien autolle asti. Päivän maisema olikin lähestulkoon pelkkää maastoautouraa sumulla kehystettynä. Viimeisen tunnin aikana selkeni.

Päivän kävelymatka oli 15 km, ja kokonaiskertymä 65, eli vaelluksen puolelle meni. Saatoimme huokaista helpotuksesta.


Ja vaikka taas soita ja pusikkoja talsiessa tuli ehkä puoliääneen manattua, että "ei koskaan enää tänne", niin silti joku aina vaan vetää uudestaan Kaldoaiville. Jonakin vuonna taas - aivan varmasti!



Etusivu

Ammarnäs
Hammastunturi
Kaldoaivi 3
Kaldoaivi 2
Kaldoaivi 1
Muotkatunturit 2
Muotkatunturit 1
Paistunturit 3
Paistunturit 2
Paistunturit 1
Ukk-puisto