Paluu Muotkalle vuosien jälkeen. Edellisenä talvena tuli moottorikelkkailtua Muotkalla ja maisemien näkeminen pisti miettimään, että miksei Muotkalla ole tullut käytyä toistamiseen. No, tilanne piti korjata pikimiten!

Liikkeelle lähtiessämme meillä ei ollut olemassa varsinaista reittisuunnitelmaa ollenkaan. Mielessä oli muutamia mielenkiintoisia paikkoja joissa saattaisi käydä, mutta muuten meinasimme tehdä reittiä fiilispohjalta ja säiden mukaan. Ainoa lukkoonlyöty suunnitelma oli mennä yöksi Tuanganuaiville.

Kartta

10.9.

     Sen verran käveltiin ajomatkan päälle, että on vähän erämaan tuntua. Ehkä pari kilometriä. Auto jätettiin Muotkan Ruoktulle ja siitä lähdimme Peltojoen länsipuolta.

Ei silti oikein osaa olla. Lyhyen kävelymatkan päälle ei oikein ole väsynyt, kun on koko päivän syönyt keksiä ja karkkia ja mahassa on vielä Sodankylässä syöty pizza, niin ei ole nälkäkään.

Taivas pilvistyy, mutta kuu näkyy ja vetää sillan Peltojoen yli. Lämpötila on vaellusvakio, eli 10 astetta ja autojen kohina kuuluu edelleen.


11.7.

     Herätys seiskalta ja auringon kanssa kilpaa ylös. Liikkeellä olimme jo 8:35. Aurinko paistoi ehkä ekat 20 minuuttia pilviharson läpi, mutta sitten olimme sumussa.


Aamu-usvaa.


Veajetlattu Jeageloaivin kupeessa.

Matka sujui sen verran reippaasti, että jouduimme hätäpäissämme pitämään leipätaukoa Jeageloaivilla, jotta ehditään syödä leipää ennen ruokataukoa. Kävelimme sen jälkeen 20 minuuttia ja olimme kodalla, jonka juurella olevalla purolla söimme vähän 11:n jälkeen.


Jeageloaivin kota. Ei sellaisessa kunnossa, jotta siitä olisi ollut jotain iloa.


Kahdeltatoista olimme syöneet ja 12:30 pienten ruokalepojen jälkeen jatkoimme eteenpäin kohti Tuanganuaivia. Aurinko pilkahteli vähän - tai ehkä ennemminkin taivas kirkastui hieman. Tuanganuaivilla olimme jo kahdelta ja sielläpä olikin hieno leiripaikka. Tuanganuaivi on yksi harvoja tuntureita, jonka huipulla on lampi.


Kota etelästä.


Hyvällä säällä yksi hienoimmista telttapaikoista -
huonolla huonoimmista.



Vietimme iltanuotiota neljästä ysiin, jonka jälkeen hetken kuuta katseltuamme siirryimme telttaan jännittämään huomisen säätä. Toivottavasti ei tarvitsisi herätä vesisateeseen. Illalla ysiltä vakiot 10 astetta. Kävelyä 7 km. Ja pöllö kävi moikkaamassa.


12.9.

     Reipas herätys 6:30 ja sataa...

Liikkeelle kuitenkin 9:30 sateessa. Ruska olisi ollut nättiä Gieallaroavville saakka, mutta sade vei kuvaushalut ja tuhnuinen sää latisti värit. Hanhipään huipun makeat mustikat antoivat reipasta mieltä ja sateesta huolimatta pääsimme vikkelästi yli.


Alempi Honkavuoma ja näkymä pohjoiseen.


Ylemmän Honkavuoman luona pidimme ruokataukoa ja tauon aikana sade vähän hiipui. Taas tuli todettua, että märkä olo on, vaikka sadeasu on päällä. Sitä kun hikoaa, niin märkähän sitä sitten on joka tapauksessa, ja onhan se epämiellyttävää. Märkyyden vuoksi kohteeksi oli asetettu Kiellaroavvin kämppä.


Ylempi Honkavuoma. Helppo ylityspaikka löytyi Giellaroavvin kohdalta.


Tämä hämäs. Kun tämä oli merkitty karttaan vain "kallioksi",
meinasi tulla hetkellinen hämäännys.


Loppujen lopuksi aika helposti päästiin ylemmän honkavuoman yli, vain noin puolisen kilometriä ruokapaikalta etelään. Giellaroavvin kipuaminen tuntui jo niin hitaalta, että välillä jo arvelutti, että olemme eri paikassa kuin luulimme. Siellä oli sitten mm. yksi rotko, joka oli merkitty kartaan vain kalliona. Kartassa kun oli parikin lähistölle merkittyä rotkoa.

Loppumatka sitten sujuikin tosi hyvää vauhtia, kämpällä olimme vähän yli viiden. Vino-ojan varrella olisi varmaan ollut nättejä telttapaikkojakin, mutta satsasimme siihen, että kämppään pääsee kuivattamaan vaatteita - mikä olikin ihan ykkösjuttu! Kaikki vaatteet olivat märkiä, kuten myös Jaakon reppu. Sade oli tullut sen verran vaakatasossa, että reppu oli päässyt kastumaan selkäpuolelta.


Kiellaroavvin kämppä.


Kiellaroavvin kämpän vieressä on hienoja lampia, hiekkarantaa ja itäpuolella isoja vanhoja petäjiä. Ilma on lämmin, illalla 12 astetta ja yöllä 14.

Vanha sanonta: "kyllä sopuli sijaa antaa!".
Matka noin 15 km.




Etusivu

Ammarnäs
Hammastunturi
Kaldoaivi 3
Kaldoaivi 2
Kaldoaivi 1
Muotkatunturit 2
Muotkatunturit 1
Paistunturit 3
Paistunturit 2
Paistunturit 1
Ukk-puisto