22.7.

     Sitä on kovasti kiitollinen, että ovat osanneet suunnitella noinkin ohuen vettä pitävän telttakankaan. Yöllä heräsin siihen, että vettä satoi ihan älyttömästi. Oli niin kuin olisi ollut virvelirummun sisällä. Makuupussin vetoketjun ääntä ei sateen möykkeeltä erottanut. Vettä satoi yön aikana 20 mm -> viereisen lammen pinta nousi yön aikana 5cm. Ketään ei yllättänyt, että kovan sateen takia aamun klo 6 herätys siirtyi ysiin.

Sumu jatkui aamullakin varsin tiuhana, joten eteneminen meni kompassihommiksi. Tosin liikkeelle lähtiessä yllätys oli iloinen, kun Jaakko huomasi kompassinsa hajonneen. Onneksi Samillakin oli kompassi.

Liikkeelle lähdimme 10:45. Vesisade väheni sumun jäädessä paikalleen ja samalla hitto vieköön tuuli tyyntyi täysin. Tarkoitti siis sitä, että önniäisiä on aivan älyttömästi! Ei oikein malttanut taukojakaan pitää, kun sääskien tökintä kävi niin raivolle. Myrkky estää kyllä puremia, muttei sitä naamaan törmäilyä. Eikä sitä myrkkyä voi laittaa otsaan, kun se valuisi sieltä hien mukana silmille.

Sumuinen videonpätkä Skalluvarrin juurelta (2,62Mt).


Joka luulee, että me pienestä kitisemme, tutkistelkoot tätä kuvaa,
tai katsokoon tämän videon. (1,83Mt)


Lopulta melkein Skalluvaaran erotuspaikalle käveltyämme pystytimme teltan 14:20 ja aloimme ruuan laittoon. Pikkuisen ripautteli pisaroita. Pahuksen tuuli! Tai sen puute.

Kahden tunnin ruokalepomme aikana kävi kummia; tuuli kääntyi puhaltamaan etelästä ja toi iltapäivälle hetkittäin auringonpaistetta. Skalluvaaran erotuspaikalta jatkoimme vielä nelisen kilometriä pohjoiseen. Loppupätkä sujui ihan mukavasti, vaikka ötököiden takia ei voinut riisua takkia, joten hiki tuli. Tuuli oli sen verran mitätön, ettei se riittänyt viemään ötököitä pois.




Tunnin mittainen auringonpaiste onnistui kuumottamaan siinä määrin, että välittömästi telttapaikalle päästyämme puhjennut sade oli aluksi virkistävä, mutta muuttui pian vain rasittavaksi. Ainoa ilo oli siinä, että hikoillessa tullutta janoa saattoi näppärästi paikata ryystämällä teltan sivuliepeeseen kertynyttä vettä. Iltapäivän edetessä vettä satoi vähän väliä ja maisemat katosivat sumuun.

Kävelymatka 13,17 km.


23.7.

     Yöllä tuuli kääntyi taas puhaltamaan pohjoisesta. Sääennusteen mukaan Utsjoella tuuli 7 m/s, joten jokainen voi miettiä päissään, mitä se on täällä tunturissa. Videonpätkä aamumaisemista (2,48Mt). Yöllä myös satoi enemmän ja vähemmän koko ajan. Heräsin siihen, että telttaan tippui vettä ja että makuupussin ulkopuoli on märkä. Ensimmäinen ajatukseni ei yllättävää kyllä ollut se, että teltta vuotaa, vaan että "nyt joku mättää" ja se joku oli liian kova tuuli. Tuuli nimittäin toi mukanaan sadetta teltan yläosan tuuletusaukkojen kautta teltan ylärakenteisiin, josta vesi valui sisäteltan yläosan harsolle ja josta se sitten pikkuhiljaa tihkui läpi. Kuivasin harson sisäkautta pyyhkeellä ja jatkoin unia. Tämä toistui yön aikana vielä pari kertaa, kunnes sade sitten jossain vaiheessa väheni.

Heräsimme klo 8:00. Sumu oli kadonnut tuulen myötä - ja önniäiset myös! HA HA!!


Maisema oli parempi sumun hälvettyä.


Alkumatka tunturissa linjalle asti oli leppoisaa ja mukavaa tallustelua. Linjalla oli ajoneuvoura (jollekin pankun tai panssarivaunun kaltaiselle tela-ajoneuvolle), mutta maasto oli ensimmäiset 2/4 reitistä märkää ja soista. Välillä soita ylittäessä tuli äiti mieleen. Ei siksi, miksi luulette, vaan siksi, että jostain syystä äitini pitää soita vaellusten turmapaikkoina ja kysyy aina ennen vaellukselle lähtöäni huolestuneena, että "onko siellä reitillä soita?" Suolla tuli monesti mieleen, että "no saakeli, näitä riittää!!" Mitäs muuta ne tunturien väliset laaksot ovat kuin suota? Monenlaista erilaista ja aina yhtä tympeää. Osa soista on hyvin kivikkopohjaisia, eli niissä senkun kävelee. Pohja ei upota yhtään. Osa on sellaisia, että kun loikkii mättäältä toiselle, niin ei upota - tosin osa mättäiköstä on puoli metriä korkeaa ja osa taas sellaista, että joka mättäällä kasvaa joku pensas. Tällaiset suot ovat vain rasittavia. Sitten on näitä soita, joiden päällinen on imukuppimutaa. Yhtä-äkkiä toinen jalka tarttuu kiinni ja kun joutuu siirtämään painonsa toisen jalan varaan kiskoessa ensimmäistä irti, tarttuu tukijalka vuorostaan mutaan. Näin sitten mennään eteenpäin, kunnes löytyy vähemmän tartuttuva kohta. Extreme-fiiliksen sen sijaan saa, kun kävelee sellaisella suolla, joka hyllyy ja joka askeleella vajoaa usean metrin alueelta puoli metriä ympäristöään alemmaksi - ikään kuin kävelisi isolla ja löysällä trampoliinilla, jonka alapuoli on täytetty kiisselillä.

Näistä suohetkistä ei vaan koskaan ole kuvia - kuvia on vain hienoista ja mukavista maisemistä. Sieltä suolta tai pajukosta kun haluaa aina mahdollisimman nopeasti pois, eikä tällöin valokuvaaminen käy mielessä kovin helposti. Tästä tulee sitten kuvia katsellessa helposti sellainen harha, että se tunturimaasto on vain pelkkää ihanaa kuivaa avomaastoa.


Leipä/karkkitauolla.


Kolmas neljäsosa reitistä oli varsin kaunista tunturikoivumaastoa. Tosin hallamittari oli täälläkin tuhonnut osan metsästä. Jos alueen läpi olisi virrannut joki tai edes puro, olisi sieltä löytynyt monia ihanteellisia telttapaikkoja.


Matkalla Annevarrilta Vaisjoelle linjaa pitkin.


Kaikki muu menikin sitten pieleen. Alunperin tarkoituksena oli kiertää tuntureita pitkin Vetsijoelle, mutta Vaisjoen kämppä oli alkanut houkuttaa siinä määrin, että muutimme reittisuunnitelmia niin, että olisimme menneet voimalinjaa pitkin autiotuvalle kuivattamaan kamppeet. Jatkuvien sateiden takia Vaisjoki oli kuitenkin muuttunut niin runsasvetiseksi ja vuolaaksi, ettei sitä käynyt ylittäminen. Kämppä kun oli tietysti juuri sillä toisella puolella jokea. Myöhemmin kävi ilmi, että ehkä jo päivää myöhemmin Vaisjoen ylitys olisi jo onnistunut.


Vaisjoki.


Sen lisäksi, että mun jalkapallopolvi alkoi vihoittelemaan, matkan viimeisen neljänneksen muodostaneen suon, pajukon, mättäikön, vesisateen, ötököiden ja pettymyksen yhdistelmä sai aikaan aikamoisen luovutusfiiliksen. Kun oli asennoitunut niin, että kamppeet olisi saanut kuvaksi, oli mieli maassa. Tuli tehtyä turha reissu etelämmäksi kuin mitä oli alunperin tarkoitus. Tässä videoraportti teltalta (2,69Mt).

Veden paljous antoi enteitä siitä, että myös seuraavalle päivälle suunniteltu Vetsijoen ylitys saattoi tuottaa kirjaimellisesti ylitsepääsemättömiä hankaluuksia. Spekuloimme erilaisilla mahdollisuuksilla ja päätimme varautua henkisesti siihen, että saatamme joutua talsimaan aina Utsjoki-Nuorgam -tien sillalle asti. Kehityskeskustelussa tuli esille myös ajatus siinä tapauksessa ajaa linja-autolla muutama kymmenen kilometriä Nuorgamiin päin - taisipa esillä käydä puolittain tosissaan heikkouden hetkenä heitetty mahdollisuus huristaa bussilla aina Nuorgamiin asti ja pakata tavarat autoon. Kaiken muun harmituksen keskellä risoi myös se, ettei nuotiollekaan oltu päästy. Ylipäätään tunturimaisemat olivat jääneet harmaaksi sadeseinämäksi.

Jatkossa pitää muistaa se, ettei alamaihin kannata tulla, jos ei siellä ole selkeästi polkua. Pysy tunturissa, niin ei v***ta! Ainainen sateen ropina alkaa ottaa kupoliin. Motivaatio -1 ja luovutusmeininki.

Sami uhosi, että ensi keväänä saan jo aika lailla houkutella saadakseni Samin mukaan vaellukselle!

Mielen ollessa vähän alakuloinen ja sään sateinen, jäi Vetsi- ja Vaisjokien yhtymäkohdan maisema valitettavan vähälle huomiolle. Se nimittäin pienine harjuineen oli varsin nättiä seutua. Tai ainakin auringonpaisteessa olisi ollut.



Etusivu

Ammarnäs
Hammastunturi
Kaldoaivi 3
Kaldoaivi 2
Kaldoaivi 1
Muotkatunturit 2
Muotkatunturit 1
Paistunturit 3
Paistunturit 2
Paistunturit 1
Ukk-puisto