24.8.

     Tulipa heräämisen kanssa vähän oharit. Kello soi seittemältä ja sitten Sami sanoi, että "nukutaanko vielä tunti" eikä kukaan sanonut vastaan.


Aamuisia tunturimaisemia.


Liikkeelle pääsimme kymmeneltä. Syterstuganille jouduimme noususta huolimatta puolessatoista tunnissa. Aamuinen nousu oli aika rankkaa, myönnettävä on. Siitä sitten jatkettiin kiipeämistä ja sekin oli rankkaa. Tarkoituksena oli kiivetä eteläisen ja pohjoisen Syterstoppenin väliselle solalle ja kulkea sen luoteispäähän yöksi. Seuraavana päivänä sitten tulisimme takaisin pohjoisen huipun kautta.


Syterstugan. Ruotsalaiset eräkämpät ovat hieman erityylisiä kuin kotimaiset.






Riippusiltaa pitkin yli kosken.



Ylämäkeen.



Juomatauko.


Joskus yhden jälkeen pidimme voileipätauon ja jatkoimme kiipeämistä. Tuuli jo pikkuisen reilummin. Kiipeäminen kuitenkin päättyi, kun päästiin ylös. Sitten mentiin alas. Siellä oli komijata.


Jaakko lähes kiipeämisen loppupuolella.





Kohteenamme oleva porokämppä kuvan alareunassa tunturin juurella.



Päämääränä sola.



Sytertoppenien välinen sola. Solan pohja on kahdeksisensataa metriä alempana kuin tunturien huippu.



Lopultakin porokämpän suojissa.


Lopulta pääsimme solalle ja porokämpälle. Tuuli oli todella kova ja porokämppä lukittu, joten söimme kämpän seinustan suojassa. Ruokailun aikana tuuli sen kuin yltyi koko ajan. Sola oli niin kuin tuulitunneli, joka keräsi kaikki tuulet. Lopulta tuuli oli niin kova, että se valehtelematta vei piponkin päästä. Kun lämpötila oli 9 astetta, tuuli teki mahtavan vaikutuksen. Ison ja leveän repun kanssa eteneminen vastatuuleen oli lähes mahdotonta. Kun emme Samin kanssa olisi Mikkoa siinä tuulessa jaksaneet raahata, pitkien ja hartaiden neuvotteluiden jälkeen päätimme luovuttaa (taas) ja palata Syterstuganille. Päätöstä helpotti solan täyttäneet pilvet ja vaakatasossa satanut vesi.


Sola ruokatauon päättymisen aikoihin.


Palasimme takaisin aika haipakkaa, 6 km puolessatoista tunnissa. Aivan laukkaamalla. Nyt on kyllä semmoinen meininki, että Samin kanssa mennään huomenna huipulle ilman kantamuksia, oli sää mitä tahansa! Ei piä antaa periksi, kun tänne asti on kerran tultu. Ilman lisähappea mennään. Tänään voidaan sanoa niin kuin Veikka Gustafsson, että "sää esti etenemisen". Mikko haluaa, että tässä mainitaan, että Mikon nilkka hajosi. Siitä irtosi puslat. Niin, kävely takaisin sujui jo ihan kunnon vaellusvauhtiin, kun tähän asti on mennyt kunnon nostattamiseen. Sitä toivoisi, että tuulis, että sais kuivatettua vähän kamppeita. Sami toivois, ettei satasi vettä, eikä mitään muuta. Olis kuulemma ihan sama, vaikka heittäis rinkan koskeen. - - - Sami haluaa, että otetaan motoksi, että luovutetaan. Huomenna herätään muuten kuudelta. Eikä luovuteta!

Sitä emme aavistaneet, että seuraavasta päivästä tulisi ihan kunnon seikkailu!

12km




Etusivu

Paistunturit 3
Paistunturit 2
Paistunturit 1
Kaldoaivi 3
Kaldoaivi 2
Kaldoaivi 1
Ammarnäs
Muotkatunturit 2
Muotkatunturit 1