25.8.      Herättiin puoli yhdeksältä... niin siinä kävi. Olemme niin heikkoja ja alttiita vaikutuksille. Mutta ei me annettu periksi. Purimme repuista kaiken ylimääräisen pois, laitoimme kunnolla vaatetta ja lähdettiin kiipeämään yhdeltätoista. Aurinkokin paisteli. Mikko jäi teltalle lörsäämään. Mikko teki Jaakolle ja Samille aamupalan sänkyyn. Alkumatkasta pääsimme jopa lumelle. Lumella kiipeäminen olikin helppoa. Noin 1300 metrissä. Me Samin kanssa kiipesimme, kiipesimme, kiipesimme, kiipesimme, kiipesimme ja kiipesimme. 1300 metrin kohdalla katosi näkyvyys, kun jouduimme pilveen. Mäki oli jyrkkä ja kivinen. Pilvi oli kosteeta ja välillä tuli vettä ja välillä rakeita. Reitti oli merkitty kivipaasin, joihin oli roiskaistu punaista maalia. Maiseman kadottua eteneminen sujui niin, että menimme aina seuraavalle reittimerkille ja sitten pysähdyimme tiiraamaan, että missäs seuraava olisi. Vaikka niiden etäisyydet oli 10-30 metriä, ei niitä meinannut sumussa nähdä. Sumu (pilvi) oli todella tiheää ja oli kuin olisi ollut harmaan pallon sisällä. Lopulta pääsimme ensimmäiselle huipulle, 1586 metriin. Matkaa oli taitettu ehkä noin pari tuntia. Ensimmäisellä huipulla ennen vaatteiden vaihtoa. Olimme aivan litimärkiä ja siellä tuuli hirmuisesti. Yhessä kivenkolossa muutettiin vähän vaatetusta. Minä esim. otin märän takin ja peltipaidan pois ja laitoin villapuseron ja sadeasun. Sitten jatkettiin. Ensimmäisen huipun jälkeen jouduimme ensin laskeutumaan lähes parisataa metriä, ennen kuin alkoi kiipeäminen varsinaista Sytertoppenia kohti. Näkyvyys oli kymmenisen metriä. Ja sitten kiivettiin. Ja kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin ja kiivettiin. Huipun puolivälissä alkoi voimat jo hyytymään ja nälkäkin alkoi tulla. Fruktoosipiristeiden voimalla kuitenkin väännettiin. Luovuttaa ei voinut siksikään, että ainoa paikka missä tarkenisi tehdä ruokaa oli huipulla oleva taukotupa. Ja jatkoimme kiipeämistä. Kymmenen askelta ja tauko. Tosin oli niin kylmä, ettei taukoa tarennut pitää kuin muutaman hengenvedon verran. Ja sitten taas kiivettiin. Kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin, kiivettiin ja kiivettiin. Matka tuntui loppumattomalta ja sitä tunnetta vahvisti se, ettei sumussa voinut etenemistään määrittää mihinkään kiintopisteeseen. Maisema oli koko ajan täsmälleen sama: harmaata kivikkoa ja harmaata sumua. Oli kylmää ja märkää. Tuli räntää ja vettä vaakatasossa. Jossain vaiheessa oli niin uupunut olo, että jos olisi joku nappi, josta homman olisi voinut keskeyttää, niin houkutus tuon napin painamiseen olisi ollut suuri. No me mietittiin, että kuka se voitti toisen maailmansodan, jatkettiin ja lopulta päästiin huipulle. Aivan odottamatta edessämme kohosi huipulle väsätty kivikasa. Aikaa ensimmäiseltä huipulta oli kulunut kolmisen tuntia, eli yhteensä viisi. Huipulla kaikki kivet olivat jäässä ja olisi varmaan ollu tosi hienot näköalat jos olisi nähnyt edes 40 metriä. Sami ja huipun kivikasa. Jaakko tässä vaiheessa jo täynnä intoa. Olimme nousseet 720 m:stä lähes 1800 metriin, linnuntietä kahdeksan kilometrin matkalla. Olimme jo etukäteen päättäneet, että palaamme alas toista reittiä. Reitti olisi lyhyempi, mutta jyrkempi. Myös huipun läheisyydessä oleva autiotupa olisi näin paluureitin varrella. Hetken aikaa huipulla pyörittyämme ja pakolliset valokuvat otettuamme olimme valmiita lähtemään kohti mökkiä, jossa tarkenisimme tehdä ruokaa. Tuulen nopeus oli 16-18 m/s luokka, mikä tarkoitti, että lämpötila vastasi noin -10 astetta. Mutta huipulta ei löytynytkään merkin merkkiä. Ei niitä, joita pitkin piti mennä pois, eikä niitä, joita pitkin olimme tulleet huipulle. Vain sumua ja samanlaista kivikkoa joka suuntaan. Niin, eihän siinä muuten olisi ongelmaa ollut, mutta kun huomasimme, että tuli purettua se kompassikin sinne teltalle sieltä repusta. No päättelimme siinä sitten kartan avulla, että kun kerta noustessa tuuli oli puhaltanut vasemmalta takaviistosta, niin jos nyt kuljemme tarkasti vastatuuleen, niin menemme suurin piirtein oikeeseen suuntaan. Suunnan pitäminen oli kuitenkin todella vaikeaa. Vastatuuleen silmälasipäiset eivät näe kuin vettä ja räntää, joita satoi tuulen mukana ja vähän väliä tajusi, että olemme kääntyneet niin, että tuuli puhaltaa sivulta. Alkoi olla jo vähän eksymisepäilyjä mielessä. Mietimme, että alamäkeen mentäessä pääsisimme ainakin alas tunturista, mutta toisaalta kummallakin oli hurja nälkä, eikä ruokaa tarennut tehdä kuin kämpässä. Sami oli jo enemmänkin alamäen kannalla, mutta minä halusin vielä yrittää. Jokin eläimellinen vaisto tyrkytti päässäni ajatusta, että "enemmän oikealle, enemmän oikealle" ja niin jatkoimme kaarrosta. Oikealle ja enemmän oikealle. Oli se vähän arpapeliä, mutta lopulta mun eläimellinen vaisto vei meidät ihan lähelle mökkiä ja polulle. Pitäiskö lähteä eläimeksi Korkeasaareen? Yhtä-äkkiä nimittäin huomasimme edessämme jonon kivipaaseja. Osuimme polulle suoraan sivusta, eli olimme kiertäneet kysymysmerkin peilikuvan muotoisen reitin ---> ? Nyt tiesimme ainakin pääsevämme pois tunturista, jos lähtisimme polkua vasemmalle, mutta suuri kysymys oli vielä se, että kummassa suunnassa polkua mökki oli? Sami jäi odottelemaan polun varteen, kun päätin käydä kurkistamassa pienen matkaa ylämäkeen, eli tulosuuntaamme nähden oikealle. Minun ei tarvinnut kävellä kuin muutama kymmenen metriä, kun erotin sumun keskeltä talon katon harjan. Ruokailukämppä. Söimme kämpässä ja siellä oli tautisen kylmä, ulkona muutama aste ja sisällä sama, kun ei siellä ollut mitään lämmitystä. Tosin sisällä oli siedettävämpää, koska siellä ei tuullut. Joo, ja GSM:lle löyty kenttää. Sami soitteli ja minä lähetin tekstiviestejä minkä vapinaltani taisin. Syötyämme lähdimme mielet virkistyneinä paluumatkalle. Paluumatka sujuikin oikein hyvin, lukuunottamatta lyhyttä pätkää, jossa lumi oli peittänyt reittimerkit. Selvittyämme kämpälle ja syömään, emme jaksaneet enää murehtia moisia, vaan tallustelimme vain hyväksi havaitun eläimellisen vaiston avulla lumiläntin yli. Reitti suuntautui taas lumelle. Niinpä! Yhtä-äkkiä 1300 metrissä taas alkoi maisemat näkymään ja PUM, olipa mahtavat maisemat! Vähensimme vaatetta ja taas puhelimet esille. Ensimmäiseksi näkyi vain auringon heijastus laakson vesistöissä. Näkymät alas solaan. Rinne oli paikoitellen todella jyrkkää. Sami vähentää vaatetta. Myötätuulikuset! Puhelu kotiin. Huomaa: puhelimena legendaarinen Nokia 2110 puukuorilla! Vastapäisen tunturin seinämää. Laskeutumisen edetessä pilvet alkoivat kaikota tunturin laelta. Lopulta pääsimme alas ja lähdimme lompsimaan solan kautta kohti Syterstugania. Matkaa oli vielä kymmenisen kilometriä. Illalla kun kävelimme kohti mökkiä, taivas oli pilvetön, myös tunturin päällä. Tämä oli hyvä, koska olimme perillä vasta noin tunti pimeän laskeuduttua. Pilvettömältä taivaalta herui sen verran valoa, ettei meidän tarvinnut kompuroida säkkipimeässä. Perillä teltalla olimme noin yhdeltätoista (5h ylös, 3h alas ja 4h paluumatkaan). Päivän matkaksi tuli 24 km. Jalat on aivan köntsässä ja kippeät!! Mutta kuuma kaakao vähän helpotti. Mikko oli lörsännyt koko päivän ja se oli aivan poikki. Tämänpäiväinen oli kokemus isolla koolla ja nyt vaelluksen tarkoitus on täytetty. Niin kuulemma Mikollakin! Illan viimeiset auringonsäteet. Taas porokämpällä. Teltalle marssimme tästä noin parissa tunnissa. Karttakuva päivän reitistä. Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi.