29.7.      Herätys 7:30. Aurinko paistoi ja liikkeelle päästiin vartin yli 10. Njuohkarggun länsipuolella Äitejävren pohjoisrannalla olisi ollut mahtavan upea leiripaikka ja komeat maisemat. Vain vajaan kahden kilometrin päässä edellisestä leiripaikastamme. Ja sähkölinja. Ensimmäinen matkan varrelle sattunut kunnon puu kolmeen päivään. Ei se maasto aina ollut niin auvoista ja tasaista tunturia. Tässä malliksi hidasta pöhelikköä. Upea leiripaikka. Sähköt ja kaikkea. Kaksi vaeltajaa. Vaelluksen hienoin potentiaalinen leiripaikka. Poron sorkan muotoinen lampi. Sami tähyää. Tällä kertaa kohteena Njuohkarjävri. Njuohkarjärven kämpät. Maasto Njuohkarjärven länsipuolella oli kallioista ja komeaa. Kämppien luona syötiin pakkonäkkärit ja jatkoimme eteenpäin. Yksi kämpistä oli avoin, muut lukittuja. Mulla ei ollut taaskaan kovin hyvä kävelypäivä. Jalkoja särki ja selkä oli kipeä. Kävely oli hidasta ja vaivalloista. Ensimmäisen päivän revittely kostautui päivästä toiseen. Juomatauko. Juomatauko toispuol jokke. Yksi vaelluksen upeimmista ruokailupaikoista Keinnodakjävren itäpuolella. Taustalla häämöttää jo Farppaljärvi. Pidimme 9 km käveltyämme parin tunnin ruokatauon. Ruokailtuamme, torkuttuamme ja maisemia ihailtuamme oli fiilikset huipussaan. Ei voinut muuta kuin todeta, että tällaisten hetkien takia sitä jaksaa nähdä kaiken tämän vaivan vuosi toisensa jälkeen. Vastapäisen tunturin rinteellä kulkevaa maastoautouraa katsellessamme spekuloimme miten toimisimme, jos näkisimme vaeltajia tulevan uraa pitin: häipyisimmekö vähin äänin sivuvasemmalle vaiko jäisimme tervehtimään lajitovereita. Arvioimme, että siitä kun saisimme vaeltajat näkyviimme, meillä olisi noin puolisen tuntia aikaa kerätä kimpsumme ja kampsumme ja irtaantua paikalta. En muista päädyimmekö mihinkään ratkaisuun. Kaiken lisäksi ruokailun jälkeen kävely rupesi sujumaan tosi hyvin. Kävelimme loput 4 km vajaassa 1,5 tunnissa. Ilta oli sitten taas ihan normi-ilta. Paitsi että minä söin hikisesti raahaamani kylmäsavuporokeiton, joka maistui liikaa sienelle. Önniäisiä on edelleenkin, mutta ei liikaa. Onneksi edelleenkin tuulee. Iltanuotiofiilikset olivat jo vähän haikeat. Vaikka edessä oli vielä yksi kunnon vaelluspäivä, toi seuraavan yöpymispaikan läheisyys Nuorgamiin jo vähän lopun tunnelmaa. Tämä oli ikään kuin viimeinen yö "erämaassa". Koahtejävri oli siis yöpaikka. Kävelyä yhteensä 13 km. Syksyn ensimmäisen auringonlaskun maisemissa. Taustalla oikeassa reunassa Vardoaivi. Vaelluksen viimeinen iltanuotio.