18.7.

     Sääennuste petti meidät. Illalla sääennusteen lupaama aurinkoinen päivä vaihtui vesisateeseen. Muuten speksit samat: herätys 7:30, mutta teltasta päästiin ulos vasta yhdeksältä ja liikkeelle vartin yli kymmenen. Oli aika kylmä ja aamun aikana ripuutteli hitusen vettä. Vesisateen kasteleman maan takia lähdin liikkeelle kumppareilla. Siitä huolimatta matka joutui tosi hyvin. Olimme Rusjohoalgin huipulla tunnissa. Koska ilma oli huonohko (tai näkyvyys), emme käyneetkään Nuvvus-Ailigaksella, vaan marssimme eteen päin. Alaspäin laskeutuessamme pärskäytti taivas ihan muutaman vesipisaran, mutta tunturille näki, kuinka Nuvvosjohkan tienoilla kulki sade.


Nuvvosjohkan pohjoispuolella kulkeva pikatie.


Nuvvosjohkaan laskeva Rusjohka. Nuvvosjohka näkyy kauempana.


Nuvvosjohka eli Nuvvusjoki.


Kun me saavuimme joelle, aurinko alkoi paistamaan. Joella oli tosi hienoja telttapaikkoja ja joki itsekin oli hieno - ainakin auringonpaisteessa. Pidimme leipätauon ja Jaakko (eli minä) innostui etsimään kultaa. Mukaan lähti retkimuonapussillinen joen pohjan hiekkaa sekä kaksi kiveä, joissa on katinkultaa, eli rikkikiisua.


Katinkultaa. Englanniksi "foolsgold".


Leipätauon jälkeen matka eteni laiskasti, mutta silti ripeästi. Tässä oli ehkä päivän ainoa tönkkövaihe. Jo noin 45 minuutin kuluttua leipätauosta pysähdyimme syömään. Ruuan aikana tuli vesisade. Ruokatauko oli n. klo 14-16. pakollisine päivälepoineen - huom. "pakollisine". Erehdyin ehdottamaan ruokalevosta luopumista jonka johdosta Sami nosti siinä määrin mekkalaa, että ehdotukseni kumottiin pikapikaa.


Marascopmalta pohjoiseen.


Gaimmoaivi häämöttää. Kävelymaasto oli edelleenkin todella mukavaa.


Bissocuollanvarrin kaakkoispuolella on hieno rypäs hienoja ja todella vanhoja katajia.


Kun kömmimme ruokalevon jälkeen ulos teltasta, sateetkin loppuivat. Myös sääsket ovat kadonneet johonkin. Niitä ei ollut kuin yksi ennen leiripaikkaa Nilijohkan rannalla. Sateilta olemme myös toistaiseksi välttyneet lähes täysin. Mahtavaa!

Loppumatka sujui tosi leppoisasti. Maisema oli hienoa löysää koivikkoa, vaikkei aurinko enää ruokatauon jälkeen paistanutkaan. Annettiin polun johdattaa lähes Nilijohkalle saakka.


Sami hammaspesulla Nilijohkan rannalla. Nilijoen pinta
oli kaikkien muiden vesistöjen tapaan hyvin alhaalla.


Ainoa metsäinen leiripaikkamme.


Olimme perillä noin seitsemän maissa ja värkkäsimme ison nuotion. Leiripaikka ei ole ihan Tunturi-Jaakon mieleen. Liian metsäinen, ei ole kylmä, ei tuule kovaa, eikä maisemaa näe kun on puita.

Matkaa kertyi 14,5 km.



Etusivu

Paistunturit 3
Paistunturit 2
Paistunturit 1
Kartta
Kaldoaivi 3
Kaldoaivi 2
Kaldoaivi 1
Ammarnäs
Muotkatunturit 2
Muotkatunturit 1