|
|
21.7.
Kahdeskymmenes ensimmäinen päivä vuotemme lämpimintä kuukautta ja yöllä oli 3 astetta pakkasta. Kirkas yö toi mukanaan kirkkaan päivän ja nyt tätä illalla kirjoittaessa tuntee, kuinka kädet ja naama ovat saaneet hieman liikaa aurinkoa. Aurinkorasvaa olisi kyllä ollut, mutta ei se olisi siinä hikoillessa pysynyt - kuten ei pysynyt hyttysmyrkkykään. Lämpimän sään myötä tulivat myös önniäiset. Tänään olikin vaelluksen ensimmäinen oikeasti aurinkoinen päivä ja ensimmäinen päivä, jolloin sääskistä oli riesaa. Aurinko paistoi ehkä noin puolesta päivästä eteenpäin.

Carsejohkaa.

Alkumatka sujui taas hyvin. Maasto oli - niin kuin täällä melkein aina - helppokulkuista muutamia suopaikkoja lukuun ottamatta. Carsejohkan ja Njidgun yhtymäkohdassa oleva putouksena karttaan merkitty kohta oli hieno. Pidimme siinä leipätauon. Sitä ennen Jaakko tiputti kännykkänsä. Että jos joku törmää Nokian 5500 Sport -kännykkään Carsejohkan laitamilla Njidgun lounaispuolella, niin saapi laittaa vinkkiä.

Karttaan oli tähän kohti merkitty "putous". Ei tämä ihan putouksesta käynyt,
mutta muuten oli kyllä nätti paikka.

Toisesta suunnasta.

Ryhmäkuva leipätauolla.


Njidgu.
Tauon jälkeen kuljimme hetken Roaiskalanåjaa, mutta se ei ollut hintansa väärti. Nousimme ylös ja sen jälkeen maasto oli vähän nilkoille käyvää. Olin vaihtanut leipätauolla lenkkarit, mutta tässä maastossa ne eivät puutteellisen nilkkatuen vuoksi olleet hyvät. Kumpparit antoivat paremman tuen. Alan ehkä olla valmis harkitsemaan vaelluskenkien hankkimista.

Roaiskalanåja.



Mediatauko.

Carsejohkan kolmen joen risteys pohjoisesta katsottuna.
Tänään meni taas vähän tahtovoimailuun. Kuumuus vei mehut. Ruokapaikalla kolmen joen risteyksessä olimme vasta kolmen maissa. Paikka oli hieno, mutta siellä oli sääskiä. Sääskiä oli oikeastaan koko päivän Roaiskalanåjalta lähtien. Sietä ennen ei - edes soilla. Lopuksi päätimme kiivetä Nammacohkkan yli sen itäpuolella olevalle lammelle viettämään viimeistä iltaa.

Nammacohkka etelästä.

Maisemaa Nammacohkkalta länteen.

Viimeisen yön leiripaikan lampi. Utsjoen Ailiggaan masto
erottuu horisontissa lammen vasemman päädyn kohdalla.


Lähiön porot.
Iltaisin muuten huomaa, että 20-21 aikoihin tuuli muuttuu selvästi kylmemmäksi. Vietettin iltaa nuotiolla lähes keskiyön aurinkoon saakka, noin yhteentoista. Taivas on edelleen lähes pilvetön. Porotokka pyöriskeli alueen ja lammen ympärillä. Päivänmatkaksi tuli vaivaiset 13 km. Täytyy sanoa, että 95% radasta on ollut mukavaa ja helppokulkuista. Ilmat ovat suosineet - sadetta on tullut oikeastaan vain yöllä ja ruokatauoilla.

Iltanuotiolla jälleen kerran.
22.7.
Eipä ollut yöllä kylmä. Itse asiassa joskus 6-7 aikoihin alkoi teltassa olla jopa kuuma. Pitkän iltajuhlan takia herätys oli vasta kahdeksalta, mutta turhan lämpimän ilman takia väkisinkin meinasi herätä aikaisemmin.

Virallisen retkeilyreitin tolppa vähän Nammacohkkan pohjoispuolella.

Laskujavri.
Saimme pidettyä yllä hyvää vauhtia ja leipätauolla Laskujavrin luona olimme käveltyämme 5 km 1,5 tunnissa. Siitä tunti, niin olimme ruokatauolla Papinjängällä. Jaakon arvioitu saapumisaika Utsjoelle klo 16:00 muuttui puoli viideksi ruokalevon takia. Kuumasta päivästä huolimatta (20 astetta) jatkokin sujui niin sähäkästi, että arviossa palattiin neljään.

Papinjängän fasiliteetit.

Utsjoen Ailigas ja Teno häämöttää.
Ihan loppuhetkellä päätimme oikasta - ja perinteen mukaan vaelluksen loppu meni vaikeassa vitukossa räpeltämiseen ja viimeinen loputon alamäki oli täynnänsä ötököitä. Perille kuitenkin pääsimme sekunnilleen klo 16:00. Sen jälkeen saunaa ja poronkäristystä.
Paistunturien alueesta tuli välittömästi uusi suosikkivaellusalueeni. Maasto on pääosin tunturiylänköä ja hyvin helppokulkuista. Reitin pystyy valitsemaan niin, ettei ylängöiltä tarvitse laskeutua suoalueille, kuten Kaldoaivin alueella väkisinkin. Tänne täytyy palata uudelleen. Norjan tuntureita katseltua on hiipinyt mieleen ajatus piipahtaa joskus myös Rastegaissalla.
Ja vielä viimeisenä mainintana tietoa kaipaavalle, että Deuterin reppu (75+15+10) Aircontact pro osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi - ainakin vanhaan Haltiin verrattuna.
|












|
|